Joskus sitä viedään ihminen todella pienelle paikalle. Äärirajoille.
Kulunut vuosi on ollut raskas ja kevät jotenkin erityisen. Mutta sitäkin raskaammat kolme viikkoa tuli osaksi minun ja monen läheiseni elämää kolmisen viikkoa sitten. Näinä aikoina on miettinyt elämää ja kuolemaa. Miten pienestä kaikki onkaan kiinni. Kun terveys on vaakalaudalla, sitä ollaan kysymysten äärellä. Entä jos tästä ei selviä? Miten voi elämä jatkua?
Isän menettäneenä toki tiedän, että jatkuuhan se, eihän siinä auta.
Näinä aikoina olin ahdistuksen partaalla, surun murtamana, entä jos menetän vielä äidin?
Äidin suunniteltu paksusuolen leikkaus oli tasan kolme viikkoa sitten. Tiedettiin että paksusuoli poistetaan ja avanne laitetaan. Eipä tiedetty, että ei se ollutkaan siinä. Rankkaa tää on ollut mulle ja meille muille ketkä ollaan seurattu läheltä, mutta rankinta tää on ollut itse äidille joka on kokenut sen kaiken itse. Kolme leikkausta ja kaikki kivut, pelon selviämisestä, kuntoutumisen aloittamisen.
Se on ihan eri asia olla hoitajana ja nähdä työssään jopa samoja asioita kun että sitten kun ne asiat iskee lähimmäisimmälle ihmiselle. Tuntuu että tulee ihan black out, sä et tajua mistään mitään ja koitat tsempata kuitenkin itseäs ja muita. Viikko äidin ekan leikkauksen jälkeen, kolme leikkausta takanapäin töistä päästyäni teho-osastolta kertoo hoitaja että kuusi tuntia kestänyt leikkaus on ohi ja äitiä pidetään hengityskoneessa. Että äiti saa levätä rankkojen toimenpiteiden jälkeen ja että jos joutuu leikata vielä, niin se on helpompi ja vähemmän kuluttava näin. Okei, mä ajattelin niin urheasti kun vaan pystyin, okei niin on paljon parempi ja ne tietää mitä tekee. Soitto muille, että tietävät missä mennään. Jokaiselle hiipi varmasti pelko. Hengityskone, tuo sanahirviö. Kuluneena päivänä itkin pomolle puhelimessa kiitosta ymmärryksestä, kun hän ehdotti jos ottaisin vapaata ja lähtisin kotiin. Kiitos pomosta joka on inhimillinen ja ymmärtää. <3 Seuraavana aamuna lähdin kohti lakeuksia ja olin koittanut valmistaa näkemään edelleen nukutuksessa olevan äitini, mutta onnekseni sainkin kuulla osastolle soitettuani äidin olevan hereillä! Tuhat kiitosta yläkertaan.
Loppumatka meni hymy huulilla.
En tiennyt mitä odottaa, en tiennyt kuinka rankka se kohtaaminen oli. Varmasti mulle ja paapalle molemmille. Ihan en joutunut viereiselle pedille pyörtymisen vuoksi, mutta melkein. Minä joka en ikinä ole pyörtynyt ja vain kerran aiemmin meinannut jalat pettää heikotuksen vuoksi alta työssäoppimisjakson aikana sairaalassa. Kotiin päästyä oli muutkin huomanneet, ettei ollut ollut helppo kohtaaminen. Ei juuri ollut sanoja ja aiheet kääntyi muihin asioihin. Seuraava päivä oli parempi ja siitä se tokeneminen alkoi ja jatkuu edelleen! Nyt ollaan voiton puolella.
Mikä mua ja meitä on kantanut? Miten jaksaa kun huomisesta tai seuraavasta hetkestä et tiedä?
Tieto siitä että Jumala kantaa ja tietää. Hän on edeltä käynyt kaiken tämänkin.
Miksi meidän annetaan kestää kaikkea? Miten Jumala voi olla hyvä kun pahoja asioita tapahtuu?
Mä en usko että meidän annetaan kestää enemmän ku pystytään kantamaan. Joskus viedään äärirajoille, mutta kun siitä selviää, on taas vähän vahvempi ja pystyy ehkä kestämään myöhemmässä vaiheessa vähän enemmän. Koska en usko, että vaikeudet tässä elämässä loppuu ennenku kuolema koittaa. Raamattu sanoo, että meidän tarttis kiittää vaikeuksien keskellä. Tän mä opin tän kaiken keskellä. Aiemmin kun äiti on ollut sairaalassa sairautensa takia, silloin Jumala puhui hänelle kiitoksesta. Ja silloin kiitoksen kautta alkoi parantuminen. Yhtään leikkausta ei tarvittu sen jälkeen, kun me alettiin kiittämään. Kiitos Jeesus siitä että sä olet hyvä, kävi miten kävi.
Älä väheksy rukouksen voimaa, älä väheksy Jumalan voimaa. Ilman turvaa Jumalassa en olis jaksanut. Kun multa loppuu voima, tulee Jumalan voima entistä suuremmaksi.
Kun en itse jaksa, Hän kantaa.
Me kiitetään siitä, että äiti on jo paremmassa kunnossa, mä jaksan palata töihin ja elämä jatkuu. Jeesus on hyvä eilen tänään ja huomenna. Elämä ei ole itsestäänselvyys, eikä ihmiset meidän ympärillä. Muistetaan rakastaa, kiittää ja huokaista ylöspäin niin helppoina kuin vaikeinakin päivinä. <3
Tästä taas pikkuisen vahvempana kohti tulevaa. Tulevia haasteita ja ilon hetkiä.
Kiitos
jokaiselle joka olet muistanut meitä tavalla tai toisella kaiken tän
keskellä. Vaikeuksien keskellä ystävien ja läheisten tuki on
korvaamatonta. Pienikin sana tai ele auttaa. Älä jätä läheistä yksin,
"miten sä jaksat?" merkitsee paljon. Muistetaan olla toistemme tukena.
Nyt mä koitan kasata ajatuksiani ja levätä pari päivää, kunnes palaan töihin,
ihanien asiakkaiden ja huipputyökavereiden pariin!
Siunattuja hetkiä sulle sinne ruudun toiselle puolelle. Muista että kun pääset sen haasteen läpi mitä sä nyt käyt läpi, oot himpun verran vahvempi.
Ja että jos nyt paistaa aurinko, saattaa huomenna olla pilviä, mutta sellaista elämä on.
Exitin laulun Kauneutta ja kipua sanoin:
"Anna tarpeeks kaikkea, pimeää ja valoa.
Älä anna liikaa onnea, etten unohtaisi sinua,
anna mulle kauneutta ja kipua."
Kyynelten ja hymyn sekä kiitoksen seasta <3 Jessica
