Sata vuotta sitten

Seistessäni Ruoholahden Citymarketin liukuportaissa, silmiini osui lehti jossa luki isolla "VANKILEIRIT".
Yleensä aina sodista kertovat kirjat ja lehdet kiinnittävät mun huomioini. 

Melkein jo unohdin koko lehden kierrettyäni kaupan, 

mutta onneksi hyllyä kohti kävellessäni se muistutti mua siinä missä sen olin jo portaista bongannut. 

Kyseessä on siis Suomen sisällissodasta kertova lehti. Muutama päivä lehden oston ja lukemisen aloituksen jälkeen, alkoi asiakas töissä juttelemaan mulle sodista ja siitä, että ihmiset puhuvat, kuinka Suomessa oli nälänhätä maailmansodan aikoihin. Hän sanoi, ettei silloin nälänhätää ollut. Puuroa sai niin aamupalalla, lounaalla kuin päivällisellä. Leipää oli tarjolla. Ei sen kummempia erikoisuuksia, mutta ei nälänhätää. Nälänhätä on ollut sisällissodan aikaan. Silloin ei ihmisillä ollut ruokaa. Hän myös sanoi, miten häntä aina "naurattaa" kun ihmiset nykypäivänä valittavat kouluruoasta, että tietäisivätpä, että joskus syötiin puuroa joka aterialla. 

Istuin junassa matkalla pohojammaalle lukiessani tätä lehteä. 100 vuotta sitten on asiat olleet vähän toisin. 100 vuotta sitten, oli helvetti maan päällä, niinkuin lehden otsikko sanoo. Ihan järkyttävää. Täysin absoluuttista totuutta mä en tiedä noista ajoista, enkä tiedä mitä jätetään kertomatta. Varmasti jätetään. Oli miten oli, ihan järkyttävää se oli. Punakaarti aloitti sisällissodan tammikuussa 1918 ja loppujen lopuksi valkoiset pistivät pystyyn vankileirit joissa kuoli lähes 14 000 ihmistä. Sisällissota päättyi valkoisten voittoon. Yli 80% sisällissodan kuolonuhreista oli punakaartilaisia. 

Aina sitä pohtii mikä on kenenkäkin syy, kuka aloitti, kuka oli pahin ja kuka voitti. 

Kenen olis pitänyt voittaa ja miksi? 

Valkoisten kosto ylitti kaiken kohtuuden - sanotaan lehdessä myös. Kyllä, niin teki. 

Mutta mihin uhrilukujen määrä olisi voinut kasvaa, jos punaiset olisivat voittaneet? 

Mä olen ihminen, joka olen aina pyrkinyt näkemään ihmisen sen kovan ulkokuoren takana. 

Meistä jokaisella on tarinamme. Jokainen meistä on käynyt elämässään läpi kipuja ja vaikeuksia 

jotka on yhdessä onnistumisten ja hyvien kokemusten kautta muokanneet meistä kustakin sen mitä olemme tänään. 

Punakaartin yksi taistelijoista oli 18-vuotias nuori miehenalku nimeltä Kalle. 18-vuotias. Ihan poika vielä. Sellainen nuori, jolle punakaarti lupasi 15 markkaa palkkaa päivältä. Ei varmasti poika arvannut, mihin itsensä pisti ja tietenkään rahoja ei koskaan näkynyt ei kuulunut. Kalle joutui valkoisten teloituskomppanian eteen, mutta selvisi teloituksesta. Teloittajat oli kaikki juovuksissa, välimatkaa oli noin 5 metriä Kallen ja muun kuuden teloitukseen joutuneen sekä teloittajien välillä. Kallea ampunut teloittaja osui väärälle puolelle rintaa ja Kalle menetti tajuntansa. Kalle makasi hiljaa paikallaan ja kuuli teloittajien kyselevän toisiltaan olihan kaikki varmasti kuolleita. 

Kun ympärillä tuli hiljaista ja koitti yö, Kalle ryömi talon alle uuninperustuksen viereen

 ja talon koira hiipi pojan viereen, lämmitti Kallea ja nuoli haavan puhtaaksi. 

(Kirjoitettu omin sanoin artikkelista lehdestä Vankileirit) 

Nuo ajat ja tuo kokemus jättivät tuohon nuoreen mieheen varmasti ikuiset muistot ja haavat. 

Sata vuotta sitten on ollut Suomessa erilaiset oltavat. Senkin jälkeen on sodittu. Tänään ollaan tässä. Huomisesta ei tiedetä, mutta tästä päivästä koitan olla kiitollinen. Kiittää tämän hetkisestä rauhan ajasta ja pitäen mielessä kuitenkin ne maat, jotka tälläkin hetkellä ovat sotien kourissa. 

Jemen. Israelin naapurimaa Syyria. 

Olen seissyt Israelin kukkuloilla ja kuullut Syyrian sodan äänet. Nähnyt sen maan etäältä,

 kuullut paukkeen ja tiedostanut ihmisten hädän. Ja siunannut. 

Niinkuin tänä päivänä jossain on helvetti maan päällä, on ollut sata vuotta sitten Suomessakin. 

Joku varmasti haluaa kysyä, miten voi olla olemassa hyvä ja rakastava Jumala, kun on kerran sotia? 

Mä vastaan, että meillä jokaisella on lupa valita. Me saadaan itse päättää millä puolella seistään. Jumala ei poista sotia, jotka ihmiset itse on aloittaneet, mutta Jumala siunaa sotienkin keskellä. 

Hän on yliluonnollinen. Hän vuodattaa rakkautensa ja voimansa niiden kauheuksien keskelle, 

että niidenkin kautta voisi alkaa jotain hyvää. 

Jumala on kontrollissa jokaisesta sodasta. Ja hän on tietoinen sunkin elämän vaikeuksista. Niin isoista kuin pienistä. Hän on kiinnostunut susta. "Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi jotka Herraa rakastavat", sanoo Sana. Kaikki vaikeudet ja jokainen ilo. Kaikki asiat yhdessä. Tästä piti Mika Yrjölä puhuttelevan saarnan pari viikkoa sitten ja se on kyllä jäänyt mieleen. Vaikeuden ollessa päällä, ei helposti näe, mitä hyvää tämä nyt muka saisi aikaan, mutta kun on tarponut sen läpi ja näkee sen etäämmältä, huomaa kaiken sen hyvän mitä siitä tuli ja miettii ihmetellen miten Jumala osasi kääntää tämänkin hyväksi ja mun parhaakseni? 

Ole siunattu siinä myrskyssä tai myötätuulessa missä tänään olet. <3 

Myrskyn jälkeen on tyyntä luvassa ja myötätuuli saattaa kääntyä vastatuuleksi, 

mutta sitä on elämä. 

Kauneutta ja kipua niinkuin laulaa Exit 

ja varjoa ja valoa niinku laulaa Suvi Teräsniska. 

<3 Jessica