Sua kannatellaan

Tiedätkö runon, Jalanjäljet hiekassa? Ellet, se menee näin: 

Eräänä yönä näin unta, / että kuljin rannalla Jeesuksen kanssa. / Tummalle taivaalle heijastui tapahtumia elämästäni. / Jokaisessa kuvassa näin hiekassa kahdet jalanjäljet, / toiset olivat minun, toiset Jeesuksen. / Kun viimeinen kuva avautui eteeni, / etsin katseellani jalanjälkiä hiekasta. / Huomasin, että aina elämäni vaikeimpina / ja surullisimpina hetkinä / jalanjälkiä oli jäänyt vain yhdet. / Sitä en voinut ymmärtää, / ja siksi kysyin Jeesukselta, mitä tämä merkitsi. / ”Herra, lupasit, kun lähdin seuraamaan sinua, / että kuljet kanssani koko matkan. / 

Mutta nyt näen, että elämäni vaikeimpina aikoina / hiekkaan on jäänyt vain yhdet jalanjäljet. / 

Miksi jätit minut yksin silloin, / kun tarvitsin sinua kipeimmin?”/ 

Jeesus vastasi: ”Rakas lapseni, / en ikinä jätä sinua yksin kärsimyksiin ja koetuksiin. / 

Näit vain yhdet jalanjäljet siksi, / että minä kannoin sinua.”

Elämässä tulee vastaan hetkiä, jolloin miettii, 

onko se todella niin, että mua kannetaan? 

Että mua kannatellaan niinä vaikeina aikoina? 

Aina se ei tunnu siltä, mutta niin on luvattu. 

Ja Jumala ei koskaan petä lupauksiaan.

"Even the sparrow has a place to lay its head

So why would I let worries steal my breath?

Even the roses, You have glowed them brilliant red

Still I'm the one You love more than this"

Elämä ei ole aina helppoa, eikä sen toki kuulukaan olla. Eikä kukaan ole sellaista helppoa elämää luvannutkaan. Ja mielestäni helppo elämä ei olisi mitenkään hyväksikään, loppuviimein. Helpot ajat eivät opeta eivätkä kasvata meitä. Vaikeudet sen sijaan tekee niin. Vaikeudet vahvistaa meitä. Vaikeat ajat ei toki ole kivoja aikoja. Mutta ne on tarpeellisia. Ne saavat meidät turvaamaan Jumalaan. Ne saavat meidät etsimään Jumalaa, ainakin toivottavasti. Uskon, että ilman vaikeuksia, me tuskin osattais olla kiitollisia niistä helpommista ja mukavemmista ajoista. Sana sanoo kyllä "Kiittäkää joka tilassa", eli vaikeuksien keskellä pitäis myös osata kiittää. Oppia ikä kaikki. :D Vaikeat ajat saavat meitä taistelemaan parempien aikojen toivossa. 

"Even the oceans push and pull at Your command

So You can still my heart with Your hand

You tell the seasons when it's time for them to turn

So I will trust You even when it hurts"

Meitä on luvattu kannatella. Joskus on niin vaikeaa, että tuntuu että itse ei jaksa. Ei vaan jaksa. On vaan niin kaikkensa antanut ja takki tyhjä. Mua lohduttaa niinä hetkinä, kun mä olen heikoimmillani, niin Jumalan voima tulee suureksi. Sana sanoo, että "voima tulee täydelliseksi heikkoudessa".  Liian usein me yritetään pitää jokainen lanka omissa käsissämme. Lopulta huomataan, että langat on sotkussa ja mikään ei tunnu etenevän ja vaikeudet kasvaa. Luovuta ne langat. Kun sä otat yhden askeleen, Jumala ottaa ne loput. Hän on sua varten. Hän rakastaa sua. Hän on Isä, joka näkee sut sut sisintä myöten ja rakastaa sua silti. Rakastaa sua ihan kaikesta huolimatta. Hän haluaa nostaa sut ja kääntää sun heikkoudet sun vahvuuksiksi. Hän haluaa kääntää vaikeudet voitoiksi. Hän haluaa vapauttaa sut elämään täyttä elämää. 

"When I can't see, You lead me

When I can't hear, You show me

When I can't stand, You carry me

When I'm lost, You will find me

When I'm weak, You are mighty

You are everything I need"

Olen saanut nähdä ihmeellisen johdatuksen elämäni monissa eri vaiheissa. 

Olen nähnyt sen, kuinka vaikeudet ovat todella tuoneet voiton. 

Kun olen päästäny langat käsistäni, asiat ovat alkaneet etenemään 

ja mua on johdatettu parhaalla mahdollisella tavalla. 

En voi kuin rohkaista sua uskomaan, että sua kannatellaan 

ja päästämään irti niistä langoista jotka ovat sotkussa. 

"You give me everything I need" 

Laulun sanat joita oon väleihin kirjoittanut, on Lauren Daigle - Everything

 ja sen pääset kuulemaan tästä <3 

Halaus sulle <3 

Sata vuotta sitten

Seistessäni Ruoholahden Citymarketin liukuportaissa, silmiini osui lehti jossa luki isolla "VANKILEIRIT".
Yleensä aina sodista kertovat kirjat ja lehdet kiinnittävät mun huomioini. 

Melkein jo unohdin koko lehden kierrettyäni kaupan, 

mutta onneksi hyllyä kohti kävellessäni se muistutti mua siinä missä sen olin jo portaista bongannut. 

Kyseessä on siis Suomen sisällissodasta kertova lehti. Muutama päivä lehden oston ja lukemisen aloituksen jälkeen, alkoi asiakas töissä juttelemaan mulle sodista ja siitä, että ihmiset puhuvat, kuinka Suomessa oli nälänhätä maailmansodan aikoihin. Hän sanoi, ettei silloin nälänhätää ollut. Puuroa sai niin aamupalalla, lounaalla kuin päivällisellä. Leipää oli tarjolla. Ei sen kummempia erikoisuuksia, mutta ei nälänhätää. Nälänhätä on ollut sisällissodan aikaan. Silloin ei ihmisillä ollut ruokaa. Hän myös sanoi, miten häntä aina "naurattaa" kun ihmiset nykypäivänä valittavat kouluruoasta, että tietäisivätpä, että joskus syötiin puuroa joka aterialla. 

Istuin junassa matkalla pohojammaalle lukiessani tätä lehteä. 100 vuotta sitten on asiat olleet vähän toisin. 100 vuotta sitten, oli helvetti maan päällä, niinkuin lehden otsikko sanoo. Ihan järkyttävää. Täysin absoluuttista totuutta mä en tiedä noista ajoista, enkä tiedä mitä jätetään kertomatta. Varmasti jätetään. Oli miten oli, ihan järkyttävää se oli. Punakaarti aloitti sisällissodan tammikuussa 1918 ja loppujen lopuksi valkoiset pistivät pystyyn vankileirit joissa kuoli lähes 14 000 ihmistä. Sisällissota päättyi valkoisten voittoon. Yli 80% sisällissodan kuolonuhreista oli punakaartilaisia. 

Aina sitä pohtii mikä on kenenkäkin syy, kuka aloitti, kuka oli pahin ja kuka voitti. 

Kenen olis pitänyt voittaa ja miksi? 

Valkoisten kosto ylitti kaiken kohtuuden - sanotaan lehdessä myös. Kyllä, niin teki. 

Mutta mihin uhrilukujen määrä olisi voinut kasvaa, jos punaiset olisivat voittaneet? 

Mä olen ihminen, joka olen aina pyrkinyt näkemään ihmisen sen kovan ulkokuoren takana. 

Meistä jokaisella on tarinamme. Jokainen meistä on käynyt elämässään läpi kipuja ja vaikeuksia 

jotka on yhdessä onnistumisten ja hyvien kokemusten kautta muokanneet meistä kustakin sen mitä olemme tänään. 

Punakaartin yksi taistelijoista oli 18-vuotias nuori miehenalku nimeltä Kalle. 18-vuotias. Ihan poika vielä. Sellainen nuori, jolle punakaarti lupasi 15 markkaa palkkaa päivältä. Ei varmasti poika arvannut, mihin itsensä pisti ja tietenkään rahoja ei koskaan näkynyt ei kuulunut. Kalle joutui valkoisten teloituskomppanian eteen, mutta selvisi teloituksesta. Teloittajat oli kaikki juovuksissa, välimatkaa oli noin 5 metriä Kallen ja muun kuuden teloitukseen joutuneen sekä teloittajien välillä. Kallea ampunut teloittaja osui väärälle puolelle rintaa ja Kalle menetti tajuntansa. Kalle makasi hiljaa paikallaan ja kuuli teloittajien kyselevän toisiltaan olihan kaikki varmasti kuolleita. 

Kun ympärillä tuli hiljaista ja koitti yö, Kalle ryömi talon alle uuninperustuksen viereen

 ja talon koira hiipi pojan viereen, lämmitti Kallea ja nuoli haavan puhtaaksi. 

(Kirjoitettu omin sanoin artikkelista lehdestä Vankileirit) 

Nuo ajat ja tuo kokemus jättivät tuohon nuoreen mieheen varmasti ikuiset muistot ja haavat. 

Sata vuotta sitten on ollut Suomessa erilaiset oltavat. Senkin jälkeen on sodittu. Tänään ollaan tässä. Huomisesta ei tiedetä, mutta tästä päivästä koitan olla kiitollinen. Kiittää tämän hetkisestä rauhan ajasta ja pitäen mielessä kuitenkin ne maat, jotka tälläkin hetkellä ovat sotien kourissa. 

Jemen. Israelin naapurimaa Syyria. 

Olen seissyt Israelin kukkuloilla ja kuullut Syyrian sodan äänet. Nähnyt sen maan etäältä,

 kuullut paukkeen ja tiedostanut ihmisten hädän. Ja siunannut. 

Niinkuin tänä päivänä jossain on helvetti maan päällä, on ollut sata vuotta sitten Suomessakin. 

Joku varmasti haluaa kysyä, miten voi olla olemassa hyvä ja rakastava Jumala, kun on kerran sotia? 

Mä vastaan, että meillä jokaisella on lupa valita. Me saadaan itse päättää millä puolella seistään. Jumala ei poista sotia, jotka ihmiset itse on aloittaneet, mutta Jumala siunaa sotienkin keskellä. 

Hän on yliluonnollinen. Hän vuodattaa rakkautensa ja voimansa niiden kauheuksien keskelle, 

että niidenkin kautta voisi alkaa jotain hyvää. 

Jumala on kontrollissa jokaisesta sodasta. Ja hän on tietoinen sunkin elämän vaikeuksista. Niin isoista kuin pienistä. Hän on kiinnostunut susta. "Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi jotka Herraa rakastavat", sanoo Sana. Kaikki vaikeudet ja jokainen ilo. Kaikki asiat yhdessä. Tästä piti Mika Yrjölä puhuttelevan saarnan pari viikkoa sitten ja se on kyllä jäänyt mieleen. Vaikeuden ollessa päällä, ei helposti näe, mitä hyvää tämä nyt muka saisi aikaan, mutta kun on tarponut sen läpi ja näkee sen etäämmältä, huomaa kaiken sen hyvän mitä siitä tuli ja miettii ihmetellen miten Jumala osasi kääntää tämänkin hyväksi ja mun parhaakseni? 

Ole siunattu siinä myrskyssä tai myötätuulessa missä tänään olet. <3 

Myrskyn jälkeen on tyyntä luvassa ja myötätuuli saattaa kääntyä vastatuuleksi, 

mutta sitä on elämä. 

Kauneutta ja kipua niinkuin laulaa Exit 

ja varjoa ja valoa niinku laulaa Suvi Teräsniska. 

<3 Jessica 

Minun arvoni

Kuka sanelee ne mittapuut joiden mukaan me itseämme mittaamme?

 Riitänkö minä? Asetunko tuohon muottiin ja ellen asetu, olenko vähempiarvoinen? 

Onko minun arvoni kiinni vaa'an näyttämästä lukemasta, siitä pukeudunko merkkivaatteisiin, pinnalla olevan trendin mukaisesti tai onko hiukset leikattu ja värjätty sen meneillään olevan muodin mukaan?

Tai entäs sitten ne sisäiset asiat. Riitänkö tällaisena? Olenhan tehnyt sitä ja tätä. Ei minua hyväksytä näin, en ole ehjä enkä täydellinen, olen mennyt rikki liian monta kertaa ja saanut liian syvät haavat. 

Teini-ikäisestä saakka mulla on ollut tarkat periaatteet ja arvot. On pelottavaa kuinka nekin murenee paineen alla tai silloin kun koet riittämättömyyttä ja haluat että sut hyväksytään. 

Mulla oli aina todella tiukka ja tarkka periaate, että seksi kuuluu avioliittoon ( ja on siis yhä). 

Mulla oli vuosia sitten muutaman kuukauden jakso elämässä, jolloin rikoin itseni ja omat periaatteeni. Olin pikkuhiljaa lipunut kauemmas Jumalasta ja alkanut  mitata arvoani sillä, hyväksytäänkö mut ihmisten keskuudessa ja että jos mä tämän ja tämän teen, ehkä mä sitten kelpaan. Noista ajatuksista lähti alamäki, joka romutti mun arvot ja sisäisen rauhan. 

Vaikka mä olin hakenut täyteyttä toisesta ihmisestä ja ajatellut että tällä tämä kaikki korjataan, olin mä silloin tyhjempi kuin koskaan ikinä sitä ennen tai sen jälkeen. Se oli mun elämän kamalinta aikaa. Mä olin hajottanut ne arvot joita mä olin vaalinut aina ja kadottanut sen rauhan joka mulla oli ollut.  

On vaikea sanoin kuvailla sitä tyhjyyttä joka mun sisällä oli. En tuntenut sitä Jumalan antamaa rauhaa mikä mulla oli ollut. Se oli poissa ja se herätti mut. Vaikka mä olin hakenut täyteyttä maailmasta, se kaikki antoi mulle täyden tyhjyyden. Pelkäsin että entä jos mä en enää löydä sitä rauhaa? Mitä sitten? 

Mä menin mun isovanhempien luo ja mumma sanoi jotenkin niin, että se rauha ei ole kadonnut minnekään, se on vain niin syvällä piilossa. Ne rukoili mun puolesta ja mä sain sen rauhan takaisin. Siitä lähti se prosessi, Jumala alkoi eheyttämään niitä rikkinäisiä kohtia 

ja näytti ihmeellisen armon ja Isän rakkauden.

 Sanotaan tähän väliin, että raamattu ei ole mikään sääntö- tai lakikirja. Jumala ei ole kylmäkiskoinen kaveri joka odottaa että milloin teet virheen tai lankeat syntiin, että pääsisi sormella osoittamaan. Ei. Hän on Isä, joka on antanut sanansa meille ohjeeksi. 

 Tässäkin mä kyllä tiesin, että tää ei nyt ihan oikein ole, mutta tein ne silti. 

Sain sisäiset haavat ja kuitenkin Jumala oli avosylin vastassa,

 että nyt sitten hoidetaan nämä kivut ja kootaan sirpaleista jälleen ehjä. 

Ei me uskovatkaan siis todellakaan mitään täydellistä sakkia olla. Tehdään joka päivä virheitä,

 ihan jokainen ja toivottavasti joskus opitaan virheistä ja kasvetaan niistä.  

"Et ole sama kuin tekemäsi asiat. Et ole sitä mitä sinulle on tehty. 

Sinut on siirretty pimeyden valtakunnasta valkeuden polulle. 

Arvosi ei ole siinä, mitä ole tehnyt vaan siinä, mitä Jeesus teki puolestasi."

"Muista, että Jumala ei keskity ulkoiseen olemukseen - se on meidän ongelmamme. Hän ei tee arvioitaan samallalailla kuin me. Hän ei mittaa sitä mikä näkyy, vaan sitä mikä on näkymättömissä. Hän ei tahdo meidän uhraavan kaikkea aikaamme sellaiseen kaunistautumiseen, millä ei ole arvoa iankaikkisuutta ajatellen. Hän haluaa että varustamme sydämemme hänen katoamattomalla, hiljaisella ja suloisella kauneudellaan. Se ei vanhene, sitä ei voida varastaa eikä se harmaannu."

Minä perustan arvoni siihen, mitä Sana sanoo. 

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi oman ainoan poikansa Jeesuksen kuolemaan mun tähden, että mulla olis ikuinen elämä. 

Tässä on minun arvoni. Yli ymmärryksen käyvä rakkaus.

 "Tietäen ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla, ettekä kullalla lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan (1 Piet. 1:18.19). Vaikka olisit maailman ainoa ihminen, Jeesus olisi kuollut puolestasi. Jumalakaan ei tee huonoja kauppoja. Hänkään ei maksaisi asioista niiden arvoa suurempaa hintaa, niinkuin sinäkään et maksaisi 50 000 dollarin arvoisesta talosta 200 000 dollarin hintaa. 

Jumalan silmissä olet yhtä arvokas kuin hänen Poikansa elämä"  

Kaikki kolme lainausta kirjasta Lisa Bevere - Oikea naisen mitta

Eikä tämä nyt tarkoita sitä, etten potisi koskaan vaatekriisejä, hiuskriisejä tai muita kriisejä :D Toki. Mutta se on inhimillistä. Ihminen mäkin vain olen. Tykkään kivoista vaatteista, värjään välillä hiuksiani ja meikkaan koska se nyt vain on kivaa. Mun arvo ei kuitenkaan perustu näihin. Vaikka en meikkaisi ikinä, kulkisin samoisssa vaatteissa vuodesta toiseen tai vaikka puntari näyttäisi 10kg enemmän, en olisi enemmän tai vähemmän arvokas kuin nyt. 

Muista, että Sinä olet tärkeä. Sinä olet rakastettu ja olet arvokkaampi kuin ymmärrätkään. Sinä riität. 

<3 Jessica  

Mielitekoja

Pääsiäisterveiset Lauttasaaresta - olen jälleenkerran muuttanut :D Mun muuttoapumies kysyi että kannattaisko kohta asettua.. mitä sitä nyt turhia asettumaan sillon ku asfaltti on kuumaa vai miten se meni :D 

Noo asiasta asiaan! Tänään aamulla kävelin lähes koko matkan töihin hymyssä suin, miten sitä nyt pahalla tuulella vois olla kun merimaisemat vilisee vierellä. Ostin töihin pullapitkon kun olin niin aurikoisella tuulella, kävelin metron portaat alas (jotka on muuten pitkät) ja just metron ovet meni kiinni ku pääsin alas. Seuraava metro vasta 8 min kuluttua joka on siis todella pitkä aika!! Ihan tosi 8 min. Kävelin ne portaat taas ylös ja mielessä siinti muutama liukuporras jotka aikoisin seistä paikallaan.. kuitenkin niille portaille päästyäni ne oli pakko kävellä ylös kun ei ne toiminu. Jalkoja hapotti. Olinhan kävellyt jo pitkän matkan ja liikaa portaita. :D Nooo siitä päivä kirkastui taas ja hapotkin kaikkos sinne mistä oli tullutkin. Tein työpäivän ja sillä kertaa istua tönötin bussissa päätepysäkille saakka! 

Siitä ne mieliteot sitten alkoivat. 

Oon huomannut että tietyssä vaiheessa kuukautiskiertoa tulee mieliteot ryminällä. 

Joka kuukausi sama juttu. Ihan niinku tänään kävi. Söin ruoan ja koska ei muuta ollut ku pastaa 

ja bolognesea, oli pakko lisätä sinne vähän majoneesia sekaan tuomaan vähä ripausta jostain hampurilaisesta tai vastaavasta rasvaisesta ruuasta mikä tällä hetkellä olis bueno!

No ei se paljoa auttanut. Vaikka vatsa olikin täynnä, koko mun sisältö huusi jotain!! 

Siis esimerkiksi purkillista pringles-sipsejä, sangollista Israelin appelsiini-suklaa Yolo vanukasta, grillihampparia tai edes majoneesipitoista hesehampparia! 

Mutta ei, kaapissa on vaan leipää, jotain jugurttia ja kauramaitoa. 

(Eli ei mitään rasvaista ja epäterveellistä mitä just nyt tekis mieli)

Siinä istuessani lattialla jääkaapin vieressä, mun silmät osui hyllyllä olevaan gluteenittomaan näkkäriin, sekin kelpais jos olis esim nutellaa kilo siihen päälle :D Ei nyt vaan oo.. 

Yhteen täytelakupussiin oli jäänyt mun onneksi muutama lakupala (toki pussin suu oli jäänyt auki ja lakut puoliksi kovia mutta ei se tässä tilanteessa haitannu yhtää) ja ne katos parempiin suihin. 

Ja kaikenkukkuraksi kun avasin koneen ja sähköpostin niin stockmann oli lähettänyt stockwomannille pääsiäisterkut.. :D 

Että sillee :D 

Semmosta tänne. Onko teillä mielitekoja?? :D 

Mä jatkan kärvistelyitä painumalla pehkuihin ja toivoen että mieliteot katoaa yön aikana!  

.. tai sitten syön yhden leivän.

Hyvää pääsiäistä! 

- Jessica 

Tätäkö elämä on?

Oon tässä pohtinut elämää, sitä ihan tavallista omaa arkea. Omaa ja toisten omaa. 

"On aamu taas ja kello seitsemän

Sängystäni ylös yritän

Kahvin juon ja juoksen töihin

Niin kuin aina ennenkin"

Juha Tapio laulaa taas niin osuvasti. Jos haluat kuunnella koko biisin niin paina tästä! 

Joulukuussa tuli kuluneeksi viisi vuotta valmiina lähihoitajana. Sitä ennen tein sijaisuuksia parina vuotena ennen valmistumista joten nyt on runsas 7 vuotta takana töiden tekoa ihmisten parissa. Nämä kuluneet vuodet on opettanut ja kasvattanut mua ihan todella paljon. Olen työskennellyt monessa paikassa, neurologisia sairauksia sairastavien parissa monta vuotta sekä muutama vuosi on myös karttunut kokemusta ihan perus vanhustyöstä niin hoivakodeissa kuin kotihoidon maailmassa sekä harkkoja päiväkodissa, lastensuojelussa, kuntoutuksessa, koulussa jne. Kaikki paikat on ollut hyvin erilaisia mutta yksi asia on ollut samaa: kohtaamiset hoidettavien kanssa. Opiskelu- ja työaikana kohtaamisia on kertynyt satoja ja monet on jääneet mieleen ja pysyvät siellä varmasti aina. 

Jokaisessa työssä on omat hyvät ja huonot puolet, niinkuin on hoitotyössäkin.

On kysymyksiä jotka on monien huulilla:

Arvostetaanko mun työtä niin paljon kuin sitä pitäisi arvostaa? 

Miksi hoitoala on alipalkattu? 

Miksi tämä ala, jossa teemme päivittäin arvokasta työtä on sellaisella palkkauksen tasolla, 

että just ja just toimeen tullaan? 

No miksi me tehdään sitä silti? 

Itse teen sitä "rakkaudesta lajiin". 

Oon pohtinut monta kertaa, että mitä muuta mä voisin tehdä.. mutta tämä tuntuu eniten omalta. 

Joka tapauksessa, tää on ihanaa ja parasta sekä hauskaa hommaa! 

Helppoako? Ei helppoa. Ai hauskaa..? Ei aina!

Jokainen asiakaspalvelutyössä oleva tietää mitä on olla asiakaspalvelutyössä. 

Meidänkin ala on asiakaspalvelua, mutta vielä paljon enemmän. 

Se on maalaisjärjen käyttöä hoito tai asiakastilanteissa mutta kuitenkin omien tottumusten ja tyylin sulkemista taka-alalle. Se on sitä, että opit kuuntelemaan ennenkuin teet ja se on myös sitä, että opit tekemään käskemättä, näkemään ihmisen, yksilön sairauden takana. Se voi olla sitä, että teet asioita järjen vastaisesti ihan vain koska toinen on aina tottunut että asiat tehdään niin. 

Se on sitä, että vuosienkin päästä muistat jonkun tyynyn tai pillin asennon, muistat äänensävyt ja hymyt. Se on sitä, että vaikka asiat saisi tehtyä nopeammin omalla tavallani, 

ne tehdään hitaammin sen toisen tavalla, koska se on sille tärkeää syystä tai toisesta. 

Se on toisinaan raskasta, sillä koskaan et tiedä mitä on vastassa,

 kun avaat potilaan/asiakkaan/asukkaan huoneen tai kodin oven. 

Huolimatta siitä, että toisinaan työvuoron päätteeksi oot niin väsynyt, 

että voisit nukahtaa toimiston nojatuoliin tai iltavuoroa päättäessä oot kyynärpäitä myöden ulosteessa tietäen että aamulla sama rumba jatkuu, 

tai kun yksinkertaisesti et vain jaksaisi yhtään enempää syystä tai toisesta, 

sitä vain haluaa jatkaa ja jaksaa jälleen huomenna. 

Faktahan on se, että vaikka työpäivän aikana olis ollut monta ei niin kivaa asiaa ja jos ja kun yksikin hymy tai kiitos tulee, se pelastaa koko päivän ja sillä jaksaa taas pitkään. Ja niitä tulee. 

Vaikkei tuliskaan, niin en mä tätä sen takia tee. Iso syy työssä jaksamiseen on hyvä työporukka. 

Kannustavat työkaverit ja esimies/esimiehet joka/jotka antaa kiitoksen tehdystä työstä. 

Se on iso avain, että sä tiedät että sun työtä arvostetaan. 

Tuo alkuun kirjoittamani rimpsu tuosta laulusta puhutteli mua. Se voi olla juuri näin, elämä voi olla sitä, että joka aamu herää kello 7, juo kahvin, menee töihin, tekee työt, tulee kotiin, menee nukkumaan ja pyörä pyörii pyörimistään. Ja monella siihen lisätään puoliso, kolme lasta, kolmen lapsen harrastukset, lemmikit, lemmikin harrastukset, omat harrastukset, lepohetket, aika lasten kanssa ja parisuhteen huoltaminen. Ihmekkös se on jos joltain joskus tuntuu että "päivästä päivään suuri kello vain käy, pyörät pyörii eikä loppua näy." Sehän on loppujen lopuksi useimmiten ihan oma valinta kuinka paljon aktiviteettia arkeensa mahduttaa. 

Haluaisin lähestyä tuota ylhäällä olevaa sitaattia siltä kantilta, että minulla ja monella meillä on se mahdollisuus herätä aamulla, nousta vuoteesta omin jaloin, keittää oma kahvi, juosta omin jaloin bussiin ja mennä töihin. Meillä on mahdollisuus elää arkea "normaalisti". Mikä nyt on kenellekin normaalia. Haluan vain herättää meitä ymmärtämään se, että koska vain voi elämä muuttua siihen pisteeseen että maataan hoivakodissa toisten autettavana ja silloin sitä vasta tajuaa toivoa, että olispa ihan tavallinen arki jota vois elää, että pääsispä omin jaloin ylös ja kävelemään. Voispa käydä suihkussa ilman toisen apua ja saisinpa edes syötyä itse. Tai saisinpa ylipäätään syödä eikä ruuan tarvis mennä letkun kautta mahaan. Siinä vaiheessa prioriteetit muuttuu. Siinä vaiheessa on ehkä kiitollinen hoitajasta, kuka ymmärtää sun oudot tavat, tarkan tyylin kuinka pedata sun sänky tai että se osaa syöttää ruuan niin että ehdit nielemään ennen seuraavaa lusikallista. 

Oon oppinut ajattelemaan, että mulle mun 8h työaika on mulle 8h ja sen jälkeen mä jatkan siitä kotiin, saan tehdä asiat itse haluamallani tavalla. Sille hoidettavalle se elämä jatkuu sellaisenaan, hoitaja ehkä vaihtuu ja aina se hoitaja ei ole sellainen kenen kanssa synkkaa parhaiten. Se on nyt vaan niin ja otettava on mitä annetaan. Kärjistetysti näin. Ei toki aina. 

Ja ihminen mäkin oon heikkouksineni, oon todellakin epätäydellinen hoitaja ja puuskutan ja valitan toisinaan väsymystäni ja hankalia tilanteita töissä. Niistä mennään kuitenkin aina eteenpäin ja voin rehellisesti sanoa, että tykkään mun työstä, asiakkaista ja työkavereista! <3 

Kaiken tuon kiireen lisäksi sitä saattaa monikin miettiä että onko elämä tässä? Mitä järkeä tässä kaikessa on? Mitä järkeä pyöriä tätä oravanpyörää päivästä toiseen, jos tää on aina tätä? 

 Mulle elämä on välietappi ja luvassa on vielä joku päivä enemmän. 

Sain kortin yhdeltä asiakkaalta ketä hoidin, kun olin töissä viimeistä iltaa ja muuttamassa ekan kerran Helsinkiin ja näinollen vaihtamassa työpaikkaa. 

Kortin antaja on nukkunut jo pois mutta tämä kortti kulkee mun mukana aina. 

Kortissa lukee näin:

 "Antaudu täysin Hänen suunnitelmansa varaan, sillä kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka Herraa rakastavat." 

Rakkautta päiviin ja inhimillisyyttä sekä ymmärrystä arkeen <3 

- Jessica 

 

Gluteeniton ja maidoton kanapasta

Siinä on ollut ongelmansa kun pastojen ystävä ei pysty syömään enää tavallista pastaa. 

On ollut etsittävä korvikkeita ja nykyään niitä on kyllä saatavilla. 

Oon testannut eri valmistajien pastoja, koska kaikki ei vaan maistu hyviltä. 

Oon aiemmin maistanut punaista linssipastaa, joka oli todella hyvää! Suosittelen. 

Ostin Stockmann Herkusta, mutta huomasin että ainkin K-Supermarket myi sitä myös. 

En nyt muista hintaa, 3€ päälle jokatapauksessa. 

Onhan nää vähän kalliimpia, mutta ainakin mun vatsa tykkää. 

Noh, tässä taannoin sunnuntai-kokouksen jälkeen Ruohonjuuri Hakaniemessä oli niin houkutteleva että astuin sisään. Oon käynyt siellä aiemminkin, mutta nyt mä heräsin siihen, että siellähän on tosiaan vaikka mitä tuotteita laidasta laitaan. Päädyin myyjän suosituksesta ostamaan kikhernepastaa. En jotenkin muka tajunnut siinä sanaa "herne" :D kun en herneistä juuri tykkää, mutta oon kyllä tyytyväinen että ostin! Myyjä kertoi, että kaupan henkilökunta syö eväikseen aina tuota pastaa niin että keittää veden vedenkeittimellä ja pistää pastan siihen kiehuneeseen veteen muutamaks minuutiksi (vähä niinku jotkut tekee nuudelin kanssa) ja avot se on siinä. Kokeilin tätä tottakai kotona. 

Ei mun juttu, pidin kai liian vähä aikaa niitä siinä vedessä ja ehkä lautanen oli liian matala ja vettä liian vähän.. mene ja tiedä :D Mutta mä tykkään näistä ihan kattilassa keitettyinä! 

Tää pitää nälän poissa pitkään (kikherne eli kasviherne sisältää hitaasti imeytyvää hiilihydraattia joka pitää verensokerin tasaisena pitkään ja tosissaan nälän pois niinku jo kirjoitin ja ainekset on kikhernejauho ja vesi eikä mitää ylimääräistä), vatsa ei turpoa sen näköiseksi että olis raskauden puolessa välissä eikä tuu pöhöttynyttä ja väsynyttä oloa. Vaan olo on energinen, reipas, elämäniloinen ja myönteinen, aurinkoinen ja hehkuva :D Heheeh. No on tai ei niin suositus tälle! Hyvvää.

 Tein tämän kanssa kanakastikkeen maidottomana koska vältän maitoa myös suurimmissa osissa. (Paitsi suklaaseen sorrun ja sen kyllä huomaa.)  Laitan alle siihen omakeksimän reseptin. Hyvää tuli kyllä myös siitä. En ottanut kuvaa valmiista annoksesta ku oli niin näläkä että unohtui koko homma. :D 

Pasta

Keitä vesi, itse pilkoin nuo pasta palat puoliksi ku oli niin pieni kattila, lisää öljyä ja suolaa. 

Keitä 5-7min ja valuta.

Kanakastike

Maustamatonta kanaa (250g)

Puolikas punasipuli

Avokadon puolikas

Alpro Soya ruokakermaa noin 2dl

Alpro Soya Coconut kermaa loraus

Herbamarea

Mustapippurijauhetta

Currya

Valkosipulijauhetta

Paista kanaa hetken, lisää pilkottu sipuli pannulle. 

Paistele niitä siinä ja mausta mausteilla sekä lisää avokado ja kermat. Bon appetit! 

Helppoa ku mikä ja hyvääkin! 

Laita annoksen päälle babypinaattia muutama lehti ja muutama kuutio fetajuustoa jos pystyt sitä käyttämään. 

Vei kielen mennessään! 

Mä olin jo eilen perjantaissa vaikka se onkin tänään, joten hyvää viikonloppua!! :) 

-Jessica 

Mietintämyssy

Mietintämyssy on ollut päässä blogin suhteen ja lähinnä siinäki sen suhteen, että mihin suuntaan tätä hommaa veis. Kirjottaisko ihan tollasta syvällistä pohdintaa sillon tällön, vai kirjoittelisko useammin siitä sun tästä.. lifestylestä, sisustuksesta, kirppisjutuista, alennusmyynneistä, joulunlapsipakettitavaroiden hankkimisesta tammikuussa kun paketit lähetetään marraskuussa, tulevasta muutosta, inspiraatiosta lukemiseen, pukeutumisesta ja siitä kun ne pukimet päällä seisot metroa odottamassa, eräs vanha herra kulkee ohi ja naaman edessä sanoo "maalaisia maalaisia",  Helsingissä asumisesta janiinedelleen. Eli kaikenkattavasta elämisestä ja elämästä siis johon kyllä sopii tää mun hyvin syvällisesti keksitty blogin nimi "Ihmeen äärellä". 

Onhan tämä tällästä ihmeen äärellä elämistä ja olemista. 

Oon pikkuhiljaa päätymässä jälkimmäiseen. 

En oo pelkästään sisustusblogin pitäjä, en pelkästään vaatteiden kuvaaja, enkä pelkästään mistään muustakaan ainoastaan yhdestä tietystä asiasta bloggaava. 

"Lifestyle" on aikalailla kaiken kattava.  Katotaan kuinka likan käy. 

See u soon!

Tässä vielä kuva tältä päivältä ku pitkästä aikaa valo pyrki kotiin. Tuo odotettu ja kaivattu ilmiö jonka olemassaolon tietää kun avaa sosiaalisenmedian tilit ennen ikkunaverhojen avaamista. 

- Jessica