Rakastettu

Oon nyt miettinyt rakkautta pitkään ja miettinyt että haluan jakaa ajatuksiani siitä. Sanon jo aluksi, että nämä on mun ajatuksia eikä sun tarvi olla samaa mieltä. Mielipiteitähän mahtuu maailmaan.

Rakkaus

Rakkaus ja rakkauden kaipuu on istutettu meihin jokaiseen. Olet sitten syntynyt vanhempien hartaasta toiveesta tai vahingossa, sussa on rakkauden kaipuu. Olet sitten kasvanut ehjässä perheessä tai toisen vanhemman kanssa, olet sitten asunut sijaiskodeissa tai isovanhempien kasvattamana, siskon, veljen tai tädin kasvattamana, sussa on rakkauden kaipuu ja halu olla hyväksytty ja rakastettu.

Meidän identiteetti alkaa muodostumaan pienestä pitäen. Joissain tapauksissa ikävä kyllä ja toisinaan taas onneksi, kasvatuksen ansiosta. Pienestä asti me toivottavasti kuullaan olevamme rakastettuja, ehkä me ei ihan ymmärretä mitä se tarkoittaa, 

tai sit just silloin me ymmärretään se kirkkaimmin, tiedä häntä. 

Usein sanotaan, että Jumalan Isän rakkauden osaa hyväksyä sellainen ihminen helpoiten kenellä on oma isä-suhde kunnossa ja on saanut kuulla isältään olevansa rakastettu. Onhan se loogista.
Mutta ei tämä aina välttämättä ole täysin näinkään. 

Jos oma isä-suhde on ollut viallinen tai vailla rakkautta, voi silloin kokea olevansa rakastettu just Jumalan silmissä. Usein kuitenkin ne läheiset ihmissuhteet lapsuudesta saakka vaikuttavat meihin ja tuleviin ihmissuhteisiin, kuten parisuhteeseen, avioliittoon, äitiyteen, isyyteen. 

Itsehän olen elänyt elämäni kahdestaan äitini kanssa. Isä oli alkoholisti enkä koskaan asunut iskän kanssa samassa osoitteessa, paitsi ihan pienenä enkä siitä ajasta muista mitään. Ollaan muutettu muutamia kertoja rivitaloasunnoista toisiin ja viimeisimpänä äiti osti omakotitalon jonne muutettiin ala-asteen loppupuolella. Olen kiitollinen siitä, että olen aina tiennyt olevani rakastettu. Sekä äitini että isäni puolelta. Kotoa en muista että tunteita olis erityisemmin näytetty tai halailtu, mutta aina ollaan äidin kanssa sanottu että rakastan sua. Isänkään rakkautta en ole epäillyt ikinä. 

Ja mulla onkin aina ollut ajatus, että iskä oli maailman paras iskä.
Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut kokea ja tuntea olevani rakastettu.

Tämän vuoden huhtikuussa tuli kuluneeksi 11 vuotta iskän kuolemasta. 

Se oli kova paikka 12 vuotiaalle just 6-luokan päättävälle tytölle. 

Valehtelisin jos väittäisin ettei se vaikuta mitenkään suhteisiini miesten kanssa. Kyllähän se vaikuttaa.  

Olen kuitenkin erittäin kiitollinen omasta paapastani, joka on mun elämässä ollut alusta asti. 

Ilman häntä, en olis se kuka olen tänään. 

Paappa on kyllä korvannut vähän molempia rooleja, niin isän kuin isoisän. 

Jokainen meistä tahtoo tuntea olevansa rakastettu, arvostettu ja haluttu sellaisena kuin ollaan. 

Että sua rakastetaan teet mitä teet, sanot mitä sanot. 

Tommy Hellsten puhuu kirjassaan Tähän olen tullut rakkaudesta ja se oikeastaan herätti mut ajattelemaan aihetta syvemmin, että mistä kaikki kumpuaa ja mikä johtuu mistäkin. 

Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että: 

"Rakkaus on sanana kärsinyt inflaation. Se on romantisoitu, viihteellistetty, erotisoitu. Rakkaudesta on tullut kauppatavara ja kaikki jotka myyvät jotain, myyvät käyttämällä rakkauden kieltä. Oikea hajuvesi saa kutsumaan luokseen "hänet", oikeat aurinkolasit takaavat maagisen vetovoiman. Kaikki pyrkivät hillittömästi erottumaan joukosta ja tulemaan huomatuiksi. Mitä muuta tämä on kuin rakkauden kaipuuta?" 

Hakasissa oleva lainattu ko. kirjasta! Psst. Kannattaa lukea!! 

Mä en usko että meistä jokaiselle on olemassa "Se yksi ainoa Oikea". Vaan että tuolla maailmalla tallailee montakin hyvää vaihtoehtoa meistä jokaiselle ja itse saamme valita kenen kanssa sitten haluamme elämämme jakaa. 

Eräs asiakas töissä sanoi näin että tiedemies oli sanonut että jokaisella on sisimmässään Jumalan mentävä aukko. Uskon näin. Olen kuullut monen sanovan, että "ihan kuin jotain puuttuis" ja että "sisällä oli sellainen tyhjä kohta ja kun tulin uskoon niin ymmärsin että Jumalan rakkaus täytti sen". 

      Mulla oli muutama vuosi sitten vaihe, jolloin kävin baareissa, rellestin ja tein ties mitä tyhmää. Jonkin aikaa elettyäni sitä elämää, mä olin niin hajalla, rikki ja koin niin suurta ahdistusta ja musta tuntui että mä olin niin syvällä pohjalla, että miten mä ikinä nousen sieltä. Musta tuntui kun se rauha mikä mun sisimmässä aiemmin oli ollut, olis ollut poissa. Ehkä mä koin sen Jumalan mentävän aukon silloin. Ja mikä valtava helpotus se olikaan, kun sain kokea taas Jumalan rauhan ja rakkauden. Sen, että se rakkaus kestää, vaikka mä tekisin mitä. Jeesuksen tekemä työ ristillä on niin suuri Jumalan rakkauden ilmentymä meitä jokaista ihmistä kohtaan. 

Eikä se rakkaus tarkoita sitä, että kaikki menee helposti eikä mitään pahaa tapahdu. Ei vanhemmatkaan kehoita lastaan tekemään kaikkea, vain sen hetkisen hauskanpidon vuoksi, jos se voi satuttaa sillä hetkellä tai myöhemmin tai ettei se muuten vain ole viisasta. Kyllä vanhemmatkin kasvattavat (toivottavasti) lastaan ja kurittavat. Toki sallivat lasten tehdä virheitä, mutta auttavat eteenpäin ja nostavat pystyyn jos kävi kehnosti. Ja mahdollisesti muistuttavat että kuinka kannattaa toimia jatkossa. 

En koe siis, että uskovana, Jumalan lapsena mulle annetaan sääntö/laki-kirja joksi moni raamattua kutsuu, vaan koen sen olevan mulle enemmänkin ohjekirja. En todellakaan pysty kaikkea noudattamaan, en ole täydellinen, mutta onneksi Jumala nostaa mut kun mä kaadun ja on armollinen. Hän on rakastava Isä joka tahtoo lapsilleen parasta, mutta toisinaan kasvattaa kipujen kautta. Vaikka maailmassa tapahtuu paljon pahaa, ei se ole ristiriidassa rakastavan Jumalan kanssa. Ihmisille on annettu oma vapaa valinta, seuraako Jeesusta vai ei. Miten ihmeessä Jumala voisi kääntää ihmisen pään ja korjata kaikki tuhot jos ihminen ei edes käänny Jumalan puoleen? 

Sekin nyt vaan on totta, että maailmassa vallitsee sekä hyvä että paha. Usko pois, hyvä voittaa lopulta ja siinä veneessä mä haluan olla mukana! 

Rakkaus on ihmeellistä. Se saa paljon aikaan. Sitä on monenlaista. Se on ollut alusta saakka ja on tuleva olemaan ihan loppuun asti. Kaipuu rakkaudesta tulee olemaan jokaisessa meissä, se on joko piilossa kipujen alla tai näkyvissä ja koettavissa. Kukapa ei haluaisi olevansa rakastettu? Enkä nyt tarkoita ainoastaan romanttista rakkautta. Vaan ylipäätään. Hyväksytyksi tulemista, huomaamista, läsnäoloa ja kohtaamista. Listaa vois jatkaa. Taas mä valehtelisin jos väittäisin, etten haluaisi kokea sitä, että oon jollekin toiselle tärkein ihminen ja rakastettu. 

Rakkaus on läsnäoloa. Rakkaus on arvokasta. 

Rakkaus on rajoja. Se on toisen asettamista itsen edelle. 

Kertokaa että rakastatte. 

Musta on ainakin ihanaa, kun mun 5 vuotias pikkusisko sanoo, että 

"rakastan sua niin paljon kun on tähtiä!" Sehän on aika paljon!

Juha Tapion sanoin 

"Älä pelkää, sinä et pääse putoamaan. Rakastettu on oikea nimesi ja tulee nimenäsi olemaan." 

Ps. Rakkaus on mun mielestä kyllä paljon muutakin kuin vain näitä mitä kirjoitin. 

Tämä on pintaraapaisu ja vain yksi mielipide!

<3 Jessica