2017

"Elämä on varjoa ja valoa" laulaa Suvi Teräsniska ja näinhän se totta tosiaan on. 

Tässä samalla kuuntelen Exit - Kauneutta ja kipua. 

"Anna tarpeeks kaikkea, pimeää ja valoa. 

Älä anna liikaa onnea, etten unohtaisi Sinua,

 anna mulle kauneutta ja kipua." 

Vuosi 2017 piti sisällään viisi muuttoa. Siinä saa muutaman kerran kantaa kamoja paikasta toiseen. (Onneksi osa näistä oli väliaikaisasuntoja ilman että tartti raahata koko omaisuutta mukana)

Alkuvuodesta tiet erkani Seinäjoella mun rakkaan kämppiksen Kaisan kanssa, mä pakkasin tavarat ja muutin mumman ja mumman miehen luo. Kävin huippuporukan kanssa kolmen viikon aktiomatkalla Israelissa. Tuo matka avas tälläisen länsimaalaisen ihmisen silmiä taas vähän enemmän ja sain nähdä ja kuulla niin paljon sellaista mikä siunaa mua 

ja myös paljon sellaista mikä särkee mun sydäntä. 

Rakkaat ystävät, meillä on asiat hyvin. 

Opetuslapseuskoulu Seinäjoen helluntaikirkolla tuli päätökseen huhtikuun lopussa, samoin kun sanoin heipat tutulle ja turvalliselle työpaikalle, joka antoi mulle paljon.

Muutto Helsinkiin, väliaikaisasunnosta toiseen. 

Uusi työ, työkaverit ja uudet haasteet. 

Keväällä äidin vointi oli jo heikko ja kesällä, niinkun tiedättekin jos oot lukenut mun aiemman tekstin, tuli oikein kunnon romahdus jolloin myös mä romahdin. 

Kesä meni väsyneenä, sumussa, töitä tehden, peläten ja murehtien. Vähän aikaa sairaslomalla kriittisimpänä aikana ja siitä taas noustiin. 

Syksyllä piti tehdä päätös jota olin toki miettinyt jo kesälläkin, jäädä vai lähteä. Nimittäin Helsingistä. Se myös uuvutti mua, mutta niin vaan rukousvastauksena ollaan asuttu mun kämppiksen Emman kanssa nykyisessä asunnossa syyskuusta lähtien. Täällä Helsingissä.

Syksyllä oli myös mun ensimmäinen loma yli vuoteen. Viikon loma, jolloin kävin Espanjassa. Espanjassa ollessa mun väsymyksen oireet tuli esiin viikon lopulla. 

Ei olis jaksanut nousta sängystä, mutta auringon takia oli noustava. 

Loma loppui ja arki koitti. 

Ehkä voitte jo aavistaa että kyllähän tässä kaikessa saattaa väsähtää ja niinhän mulle kävi. Tää väsymys alkoi jo viime vuoden syksyllä, tein syksyn ja kevään yhtä aikaa opetuslapseuskoulua ja töitä lähihoitajana. Varmaan moni muukin tekee ja voi tehdä vielä enemmän. Mulle se oli liikaa. 

Henkinen ja fyysinen väsymys. Niin siinä kävi. Olin Seinäjoella viikonlopun ja ajoin kotiin, kun mietin, että nyt on tehtävä jotain. Ei se helppoa ollut tälläiselle tyypille jolle on opetettu että ensin työ ja sitten kaikki muu. Että työ pitää jaksaa. Kävin lääkärissä ja sain viikon sairaslomaa. Ekat pari päivää oli sellainen olo, että kyllähän tässä jaksaa touhuta, mutta kun mä tajusin että nyt on pakko levätä, en jaksanut nousta sängystä loppuviikkoon. En jaksanut nähdä kavereita. Mä vaan olin. Ja se teki niin hyvää. Se viikko auttoi mut pääsemään siitä suurimmasta väsymyksen kierteestä. 

Elämä on semmosta. Varjoa ja valoa. Kauneutta ja kipua. 

Paljosta oon kiitollinen! Rikas ja kasvattava vuosi. Oon nähnyt ja kokenut paljon. Mulla on rakkaita ihmisiä mun ympärillä ja mulla on Jumala joka kantaa ja on kantanut helppoina ja kipeimpinä aikoina. En olis tässä ilman. En todellakaan. Ei meille oo luvattu helppoa elämää, emmä ylläty niistä vaikeuksista mutta kyllä mä välillä kyseenalaistan että eikö nyt jo olis tarpeeksi? Ei kai. Uskon kuitenkin siihen, että haasteet ja vaikeudet kasvattaa meitä aina vähän vahvemmaksi 

ja pystytään kohtaamaan tulevat haasteet paremmin. 

Koska jos nyt on tyyntä, kohta voi olla myrskyä ja päinvastoin. Sitä elämä on. 

Vuosi vaihtui Saalem konffassa ja saatiin siunata yhdessä kaikki tuleva. 

Tervetuloa 2018. Innolla odotan mitä tää vuosi tuo tullessaan! 

Oo siunattu <3 

- Jessica